Sointi Jazz Orchestran uuden albumin julkaisu

<mcusercontent.com/b37252405a538d35d3cc16220/_compresseds/672b7d18-50ed-166e-5ef6-eddba861e6ab.jpg>

Kuva: Venla Helenius Lokakuun ensimmäisellä viikolla kaksi levynjulkaisukonserttia sekä Sointi Jazz Orchestran uuden albumin julkaisu

Sointi Jazz Orchestran uuden albumin julkaisukonsertit järjestetään Helsingin Malmitalossa tiistaina 1.10.2024 sekä legendaarisella Flame Jazz -risteilyllä 5.-6.10.2024. Jäähyväiset-albumi julkaistaan perjantaina 4.10.2024.
Tulevana tiistaina on luvassa Sointi Jazz Orchestran Jäähyväiset-albumin maailmanensi-ilta, kun 18-henkinen kokoonpano vahvistettuna vibrafonisti-perkussionisti Mikko Antilalla ja levylläkin vierailevalla spoken word -artisti Nihkeellä esiintyvät Malmitalossa. Konsertissa kuullaan kahdeksan yhtyeen taiteellisen johtajan Rasmus Soinin sävellystä.
”Olen testaillut big band -kokoonpanon rajoja nyt jo reilut kymmenen vuotta, mutta silti aina löytyy jotain uutta kiinnostavaa kokeiltavaa ja tutkittavaa”, Soini taustoittaa työtään. Luonnon ihmeistä ja ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta inspiraationsa saaneet visuaaliset sävellykset kuljettavat tarinaa läpi konsertin. ”Bändi on iskussa ja on ihanaa päästä esittämään näitä kappaleita ensimmäistä kertaa livenä! Luvassa on intensiivinen ja runsas sointivärikylpy. Odotan iltaa todella innostuneena!”, Soini kertoo.
Flame Jazz Records julkaisee 4.10.2024 Sointi Jazz Orchestran kuudennen studioalbumin Jäähyväiset. Albumi laventaa perinteisen jazzorkesteri-ilmaisun rajoja kiinnostavilla instrumentaatioilla ja upealla tuotannolla. Kappaleissa on kuultavissa vaikutteita useista eri musiikkityyleistä, kun yhtye kurkottaa jazzorkesterimusiikin laidoille ja niiden ulkopuolelle. Kokoonpanon ilmaisua haastetaan, vaikka lopputulos onkin svengaavaa ja luontevasti virtaavaa musiikkia. SJO:n tavaramerkiksi muodostuneet värikylläiset sovitukset ja runsas vaihtosoittimien käyttö ovat uudella albumilla vahvasti läsnä. Sävellykset ovat saaneet vielä tuotantovaiheessa kohottavan silauksen Mikko Renforsin käsissä. Kappaleet ovat entistä visuaalisempia ja vievät kuulijan keskelle tarinaa kuin johonkin toiseen maailmaan.
Albumilla Sointi Jazz Orchestran 17-henkistä kokoonpanoa täydentävät vierailijat Lauri Wuolio (cupola), Nihkee (spoken word) ja Aili Ikonen (laulu). Albumilta on julkaistu jo kolme singleä: <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=6cdc907655&e=4700bcbd14> Siemen, <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=7d9f2b8ef0&e=4700bcbd14> Paalutus ja <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=9668fadbf2&e=4700bcbd14> Fastholma.
Tule juhlistamaan Sointi Jazz Orchestran uuden albumin julkaisua Malmitaloon ja Flame Jazz Cruiselle!
Sointi Jazz Orchestra: Levyjulkkarit! ti 1.10.2024 klo 19 @ Malmitalo, Helsinki Kesto n. 70min Liput 28,50€ / 22,50€ / 17,50€ ( <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=6112088b59&e=4700bcbd14> lippu.fi)
la-su 5.-6.10.2024 @ Flame Jazz Cruise Liput ja lisätietoja risteilystä <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=364ad3f4ba&e=4700bcbd14> tästä.

<mcusercontent.com/b37252405a538d35d3cc16220/_compresseds/777e88dc-e056-5d61-7544-b3d60cb9804b.jpeg>

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Rasmus Soini 050 5321759
rasmus@sointijazzorchestra.com <mailto:rasmus@sointijazzorchestra.com>

<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=a9e701fdc6&e=4700bcbd14>
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=0ae4df9985&e=4700bcbd14> Kotisivut
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=068a9bb52e&e=4700bcbd14>
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=873a33fcaa&e=4700bcbd14> Facebook
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=8adc72667b&e=4700bcbd14>
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=80178a2527&e=4700bcbd14> Instagram
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=b8f207e98a&e=4700bcbd14>
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=708a41d723&e=4700bcbd14> Spotify
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=7a9e01e6ed&e=4700bcbd14>
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=f7bc999933&e=4700bcbd14> YouTube
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=c6ee3aa150&e=4700bcbd14>
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/click?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=87a4256c9b&e=4700bcbd14> Bandcamp

Copyright © 2024 Sointi Jazz Orchestra ry, All rights reserved.
Our mailing address is: info@sointijazzorchestra.com <mailto:info@sointijazzorchestra.com>
Want to change how you receive these emails? You can <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/profile?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=9390a497f3&e=4700bcbd14&c=641beb94b9> update your preferences or <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/unsubscribe?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=9390a497f3&t=b&e=4700bcbd14&c=641beb94b9> unsubscribe from this list.

This email was sent to <mailto:info@letterbox.fi> info@letterbox.fi <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/about?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=9390a497f3&e=4700bcbd14&c=641beb94b9> why did I get this? <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/unsubscribe?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=9390a497f3&t=b&e=4700bcbd14&c=641beb94b9> unsubscribe from this list <sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/profile?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=9390a497f3&e=4700bcbd14&c=641beb94b9> update subscription preferences Sointi Jazz Orchestra ry · Neitojenpolku 22 A 1 · 00810 Helsinki · Finland
<login.mailchimp.com/signup/email-referral/?aid=b37252405a538d35d3cc16220>
<sointijazzorchestra.us13.list-manage.com/track/open.php?u=b37252405a538d35d3cc16220&id=641beb94b9&e=4700bcbd14>