myös uuden kotikaupungin – ainakin väliaikaisesti. Keravan Oopperan tuottaman Valkoinen
hevonen -revyyoperetin harjoitusperiodit ovat niin tiiviitä, että matkustaminen kahden
kaupungin välillä olisi ollut mahdotonta. Eeron kanssa jutellessa käy pian selväksi, että
hovimestari Leopoldin pesti on ollut muutosta huolimatta varsin mieluinen. “Leopoldin roolia
on valtavan hauska tehdä. Tämä rooli kätkee sisälleen todella laajan kirjon tunteita suuresta
surusta räiskyvään iloon ja kaikkea siltä väliltä. Laulullisesti rooli on myös todella upea, ja
tässähän pääsee esittämään kunnon kattauksen vanhan ajan hittibiisejä, jotka takuulla
toimivat myös uusille kuulijoille.”
Valkoisen hevosen majataloa valmistelee 80 tekijän joukko. Ikähaitari on laaja – nuorimmat
ovat vielä peruskoulun penkillä ja vanhimmat jo eläkeläisiä. “Operetti yhdistää! Ja tässä
yhteydessä on myös mainittava, että jo pelkästään pukujen takia tämä show kannattaa tulla
katsomaan.” Lasorla hehkuttaa jokaisen harjoituspäivän olleen fantastinen tämän
monipuolisen ja taidokkaan ryhmän kanssa.
Salosta Tampereen, Rooman ja Turun kautta Keravalle kulkenut elämän mittainen matka
musiikin parissa on nyt jatkumassa kohti Keski-Eurooppaa, kun Lasorla lähtee töihin
Belgiaan Flaamilaiseen Oopperaan, Opera Ballet Vlaandereniin. Laulaja odottaa jo
malttamattomana, mitä uusi elämänvaihe tuo tullessaan. “Nuoremmille ja vähän
vanhemmillekin haluaisin sanoa, että pitäkää aina mieli positiivisena elämän vaikeuksista
huolimatta ja katse avoinna uusille mahdollisuuksille. Niillä eväillä pääsee vaikka kuinka
pitkälle.” Näiden sanojen siivittämänä Lasorla lähtee valmistautumaan ensi-iltaan, joka
nähdään Kerava-salissa lauantaina 5.10.2024 klo 17.
Valkoinen hevonen Kerava-salissa, Keskikatu 3
la 5.10. klo 17
su 13.10. klo 15
su 20.10. klo 15
su 27.10. klo 15
su 3.11. klo 15
su 10.11. klo 15
su 17.11. klo 15
la 23.11. klo 17
Liput 38 € / Keravan Ooppera p. 041 213 6181 (myös ryhmämyynti)
42,10 € / Lippu.fi
ohjaus: Ville Saukkonen, apulaisohjaaja Helena Kasper
koreografia: Osku Heiskanen
musiikin johto: Eric-Olof Söderström ja Tomas Takolander
puvustus: Riia Lampinen
lavastus: Mikko Rantanen
päärooleissa: Eero Lasorla, Mia Heikkinen, Jere Hölttä ja Fanny Henn