Ennakkotiedote: Saagan esikoisalbumi julkaistaan 7.6.

Saagan esikoisalbumi Äänimerkki kurkottaa yksinäisyyden ytimeen

”Mulla on yks kaveri ja liikaa aikaa tuijottaa kun telkkaris ihmiset tappaa toisiaan”

Kuuntele levy tästä
Kuuntele albumi-single tästä

(julkaisuvapaa 7.6.)

Pop-artisti Saaga julkaisee esikoisalbuminsa Äänimerkki 7.6.2024. Albumi käsittelee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta monilla tavoilla: kappaleissa kaikuvat sydänsurut, vaikeat perhesuhteet, vieraantuminen vanhoista kotiseuduista ja kaupungissa asumisen eristyneisyys. Kaikessa melankolisuudessaan albumin kappaleet ovat myös lohdullisia eikä sanoituksissa kaihdeta mustaa huumoria. Saaga kertoo albumista seuraavasti:

”Olen kokenut yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta elämässäni paljon ja se kuuluu tällä levyllä. Lapsesta asti olen muuttanut tiuhaan ja tottunut olemaan ”se uusi tyyppi”. Ehkä siksi jään helposti ulkopuolelle tarkkailemaan tilanteita. Laulut ovat aina olleet minulle pieniä koteja. Toivon, että minunkin lauluni voivat tarjota samanlaista turvaa ja lohtua kuulijoille.”

Saagan makuuhuone-popin tavaramerkkejä ovat herkkä, lähes kuiskaava laulutulkinta, tarttuvat ja kaihoisat melodiat sekä pehmeät tuotannot, joissa akustiset ja elektroniset elementit yhdistyvät saumattomasti. Albumin vaikutteet liikkuvat jossain Phoebe Bridgersin, Lana Del Reyn, PMMP:n, suomirockin ja vanhan iskelmän välillä.
 
YleX Nosteessa -osiossa noteeratun Saagan juuret ovat Torniossa ja Savossa. Nykyään artisti vaikuttaa Helsingissä. Hän on työstänyt esikoisalbumiaan tuottaja Aake Lämsän kanssa kolme vuotta. Aiemmin Saaga on julkaissut EP:n sekä useita singlejä, joista suurin osa on soinut mm. YleX:llä.

”Vaikka Äänimerkki on minulle monella tapaa henkilökohtainen levy, uskaltaisin sanoa, että se on myös monille samaistuttava. Yksinäisyys, syrjäytyminen ja niiden poikimat mielenterveysongelmat ovat jatkuvasti yleisempiä, kun yhteisöllisyyden sijaan yksilö- ja suorituskeskeinen kulttuuri saa jatkuvasti enemmän jalansijaa. Näinä päivinä enemmän kuin koskaan tarvitsemme muistutuksia siitä, ettemme ole yksin. Tämä levy on yksi sellainen.”