Päivän Deski / Pieniin ekotekoihin helppo tarttua
Deski.fi on Viestintätoimisto Deskin
ylläpitämä palvelu toimittajille.
Ideasivuston materiaalit ovat
vapaasti ja veloituksetta toimittajien
käytössä. Viestintätoimisto Deskin
kotisivut ovat osoitteessa
www.tiedottaja.fi
Aiheittain


Kuluttajatutkimuskeskus

Tulostettava versio

  Tulostettava versio

Lähetä edelleen

  Lähetä edelleen

Kuluttajatutkimuskeskus 31.10.2008 kello 09.48
Pieniin ekotekoihin helppo tarttua

Kuluttajien on helppo toteuttaa sellaisia ekotekoja, joissa on jo jonkinlainen rutiini olemassa. Roskille on joka tapauksessa pakko tehdä jotain, joten kierrätys on suhteellisen helppoa toteuttaa. Osa käytännöistä, esimerkiksi liikennevalinnat, liittyvät kiinteästi muuhun elämäntapaan ja niiden muuttaminen ilman koko elämän radikaalia muuttamista on hankalaa. Näihin tarvitaankin yhteiskunnan tukea. Tiedot käyvät ilmi Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisemasta työselosteesta, jossa selvitettiin informaatio-ohjauksen mahdollisuuksia kuluttajien käyttäytymisen muokkaamisessa.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 27 kotitaloutta. Tutkimuksen aikana kotitaloudet tekivät kulutusseurantaa kuusi viikkoa syys-lokakuussa 2007 sekä osallistuivat ryhmäkeskusteluihin. Seuratut osa-alueet olivat asuminen, liikenne ja harrastukset, matkailu, elintarvikkeet ja kodin tavarat. Kulutusseurannan jälkeen ihmisille kerrottiin, kuinka ympäristöystävällistä heidän toimintansa on MIPS-mittarilla mitattuna. Mittarin avulla lasketaan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun elinkaaren aikana.

Kulutusseurannan jälkeen osa tutkimukseen osallistuneista muutti joiltain osin kulutustapojaan, esimerkiksi siirtyi käyttämään ekosähköä. Monet haastateltavat pitivät hyvänä sitä, että tutkimus laittoi eri kulutussektorit selkeästi paremmuusjärjestykseen. Tämän seurauksena on helppoa nähdä, mihin osa-alueisiin kannattaa keskittyä.

Suurimpia ongelmia tuotti perinteisen ympäristöajattelun ja ekotehokkuusnäkökulman yhdistäminen. Jotkut vihreään elämäntapaan pyrkivät kotitaloudet kuormittivatkin ympäristöä yllättävän paljon, koska heidän tekemänsä ekoratkaisut eivät näkyneetkään kuormittumisen pienenemisenä. Esimerkiksi kulutusseurannan tuloksissa luomutuotteet eivät ole MIPS-mittarilla mitattuna ympäristön kannalta tavallisia tuotteita parempia.

Jotkut haastatellut kokivat, että tutkimuksen antama tieto lannisti. He olivat pettyneitä siihen, että ne asiat, joihin he voivat helposti vaikuttaa - esimerkiksi kierrätys ja kodin tavarat - muodostavat niin pienen osan ekologisesta selkärepusta.

Luonnonvaroja säästävä kulutus vaatii kulutuksen rutiinien ja rakenteiden muuttamista, mutta kuluttajilla on rajatut mahdollisuudet tähän. Kuluttajan valinnanmahdollisuuksia voidaan kuvata kuluttajan toimintatilana. Siihen vaikuttavat ympäröivän yhteiskunnan kulloisetkin käsitykset hyväksytyistä toimintatavoista, elämäntavat ja yhteiskunnan tarjoamat valinnanmahdollisuudet. Aiemmin tehdyt valinnat sulkevat joitain mahdollisuuksia jatkossa pois, kuten esimerkiksi asuinpaikan valinta rajaa liikkumisratkaisuja. Kuluttajat voivat itse laajentaa omaa ja muiden toimintatilaa tekemällä normeista poikkeavia valintoja. Jos riittävän moni kuluttaja alkaa käydä ruokaostoksilla omien rasioiden kanssa, nykyisin kummalliseksi ajatellusta käyttäytymisestä voikin tulla yleisesti hyväksyttyä ja tavallista.

Lisätietoja:

Elli Kotakorpi,
puh. +358 40 825 4354,
sähköposti: mailto:elli.kotakorpi@gmail.com

JULKAISU
Elli Kotakorpi: Kuluttajien toimintatila ja MIPS-mittarin toimivuus informaatio-ohjauksen välineenä. Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 116/2008.
(verkkojulkaisu: www.kuluttajatutkimuskeskus.fi).


Materiaali on julkaisijan tuottamaa.


 Julkaisijan viimeisimmät tiedotteet
29.10.2009 Kutsu: Tutkimus: Pääkaupunkiseudulta muutetaan tilan ja hintojen perässä -tiedotustilaisuus 5.11.2009 Helsingissä
24.09.2009 Kutsu: Kansalaisten terveiset ilmastonmuutosneuvotteluihin -tiedotustilaisuus 26.9.2009 Helsingissä
23.02.2009 Vaatteissa suuria vaihteluja kokomerkinnän ja todellisen koon välillä
15.12.2008 Mainonta saattaa kasvattaa myös säästäväisyyteen
10.12.2008 Kutsu: Mainonta saattaa kasvattaa myös säästäväisyyteen -kirjan julkistustilaisuus 15.12. Helsingissä

 Lisää samasta aihealueesta
29.04.2008 Vastuullisesti vappuna!


» Tilaa aineistoa sähköpostiisi




















































Deski.fi on Facebook